Lapin kesä -runokilpailun huimat voittorunot julki!

Kaikkien aikojen ensimmäiseen Rauman Lapin kesä -runokilpailuun saapui yli 30 suvista runoa. Raatilaiset Timo Aro, Päivi Heino, Mervi Kariniemi, Heli Laaksonen ja Tuula Seikkula hurmaantuivat runoista, joista sai uusia näkökulmia elämänmenoon, Lappiin, kieleen – ja kesäänkin.

Monien hyvien joukosta raati valitsi yksimielisesti voittajan: koskettavin runo oli lappilaisen Elias Halmisen Sommitelma saunan piipusta ja muista asioista. Löylypäivillä 4.8.2017 palkintojenjaossa kuultiin voittoruno kirjoittajan itsensä tulkitsemana. Runon valintaraadin perusteluineen voi lukea näitä sivuilta alempaa. Kilpailun mahdollistajina olivat lappilaiset kirjoittajaihmiset, sanataideyhdistys Manuforte, Lapin kukka, Lappi-hunaja, Kivikylän palvaamo, kustantamo Kynälä ja Gustaf Lundénin säätiö.

Lisäksi innoittunut raati valitsi 9 kunniamaininnan saajaa: Kristiina Ranta, Simo Suominen, Pia Klytseroff, Juha Into, Lea Niemi, Helmi Peuronpuro, Elina Nurmi, Kyösti Mäkimattila, Timo Tuomola.

Lasten runoille nimettiin oma sarjansa, ja tässä kategoriassa kunniamaininnan jakavat runolliset sisarukset Linnea ja Julia Rosnell.

LISÄKSI Lapin kukan Kukkakauppias antoi erikoiskunniamaininnan runolähetyksen esteettisimmästä ulkomuodosta. Pirjo Jäästön Lapin Kesä -runo oli rakennettu scrapping-tekniikalla raikkaan turkoosille kartongille, runot kauniilla käsialalla kirjailtuna – todella sulo-suvinen kokonaisuus!

Onnea sijoittuneille ja kiitos kaikille osallistujille!

Voittajaksi valittiin Elias Halmisen runo Sommitelma saunan piipusta ja muista asioista
PERUSTELUT: Lahjakas kirjoittaja tuo eteen kypsää ja syvällistä ajattelua. Jo runo alkaa omintakeisesta paikasta, savupiipun päältä! Runo on niin totta, kaunista, lyyrillistä ja herkkää kieltä. Monta tuoretta kielikuvaa, alku- ja loppusointuja, luonto- ja lintutietämystä: ”luhtakerttusen liukas lyriikka”. Runo upposi raatiin kuin koukku Narviin.

Sommitelma saunan piipusta ja muista asioista

Suvinen lauantaiehtoo.
Saunan piipun viimeinen tiili hakee sijaansa, ajateltua alaansa.
Märkä laasti loiskahtaa ja sihahtaa,
kuin haavekuvana, enteenä odottavasta ilosta.
Kiukaan löylystä, koivuvihdan tuoksusta, lauteiden narinasta.
Naapurin piipusta nousee jo savu.

Katse hakee kauas, estämättä.
Kauklan järvi on sees, vain kahilat värisevät.
Yksinäinen nokikana soutaa tyynen veden pinnalla.
Mustavalkoisena kuin käsitys onnen olemuksesta.
Kaulushaikara puhaltaa tuubaansa,
ulkokylän omat ehtookellot kuuluttavat pyhää alkavaksi.
Hiehot rantahaassa vastaavat, timoteitupsu suussa, vaimeasti mölyten.

Aurinko laskee koivujen taakse.
Vaaleanvihreä valo punertaa navetan kivet kuin graniitin.
Tuulenviri tuo vadelmapuskasta luhtakerttusen liukkaan lyriikan.
Rastas nurmella kuuntelee, liikkumatta, hyväksyen, ehkä enemmän matojen supinaa.
Sinitiaisen pesäkolo omenapuun rungossa,täynnä nälkäisiä nokkia.

Suvinen lauantaiehtoo, pyhän ehto, pyhä hetki.
Takana päivän, viikon työ, maailman retki.
Syreeni huumaa kielon kanssa kilpaa.
Tienoo tuoksuu kuin kesäneito.
Nousevan kasteen lailla onni osallisuudesta kasvaa,
huomaamatta ja hivuttaen, kuin särkynytsydän.
Puhjetakseen illan hämärässä kukkaan.


c) Elias Halminen

 

Raadin perusteluja kunniamaininnan saaneille runoille – ja kilparunoja, joiden julkaisuun on saatu lupa:

Kristiina Rannan Salamakalliolla tuotti muistoja-muistoja-muistoja, vanhan ajan tanssilavan tunnelmaa. Sujuvasti lomittuvat paikallinen murre ja yleiskieli, iloista riimittelyä.  Tunteikas runo, aistit avoinna. sanojen sitkeyttä, voimaa, hellyyttä, turvallista syliä tansseissa Salamakallion katveessa. Lukiessa tätä runoa silmien eteen ilmestyy eläviä kuvia kuin filminauhaa.

Salamakallio tanssi

Sillonko mä olin nuor ja kaunis flikka
nii tai ei mus nykkä o mittä vikka.

Sillo me käytti Lapis Salamakallio laval
ja tansitti koko ilta aika taval.

Välil käytti autos paukuil
eli pienil viinanaukuil.

Porukal sin mentti naapuri poja ja Ellu,
sisko ja veli ja velje hellu.

Ain ol olevinas kaunis keli,
vaik välil varma saappa ois ollu paras menopeli.

Mone laulaja siel näki,
osa kännis ko käki,
raikui laulust koko Salkkari mäki.

Tulipunaruusu soit humpa monet,
tansitti pojat vieraat ja omat.

Välil soi Lapin luonto luo outoa taikaa,
montakohan paria se saikaan aikaan.

Muistoi monii mieles o
ko muistelee tanssei kesäse Salamakallio.


c) Kristiina Ranta


Elina Nurmen runossa pienillä piirroilla kuvataan elämän korkeaa hetkeä, suvea ja sitä rakasta viljelijää siinä rinnalla.


Kaik o uut

Sää oles siin ja mää olen täsä

Talvi o menny

Kesä o tullu

Kaik on uut

Kukkase kukosta ja
pellol huaju sun kylvämä ruis

Juur täsä o kaik hyvi
Lapis o ny suvi

 

c) Elina Nurmi

 


Kyösti Mäkimattilan
runo on runsas, hauska ja värikäs, mielikuvissaan näkee velmun miehen polkevan Yläneeltä Lapin kylän raitille. Pienen mutkan kautta ilmennetään humoristista piikittelyä. Lapin VPK:n soittokuntakin on päässyt runoon.

 

Pyäräilemäs

 Pistinnoikee pyykkipojav varoiks
pyhähousuje trumppunko lährin.
Ja otin viäl mukkaan sattenkepin
ko tais tul jo ensmäiset pisarakki.

Ei näyt truaholleikkaamine pal
kyläntärkiöitäkä kiinostava,
vaik kai heil ainoj jottai
erustamist tämmöttöö suvellakki.

Mattila pittää kotonas keskenäs
avoimie ovie trööttäharjotuksii,
piham puist näyttää puronneen
kaik pualiraa’at omenakki.

Nuarempan painoin ain hulluntaval
pitkii matkoi ilman kässii,
nyv vanhempan täytyy men visust,
olis se kauhia täsä vauhris kaarutakki.

Sevverran on tää eteläisimmäl Lapi
kylärraitti muuttunu vuasie saatos,
ett raskaammaks on tullu,
pyäräilemine, näim miälikuvissakki.


c) Kyösti Mäkimattila

 

Timo Tuomolan runossa Lapin kesä väreissä on jylhä tunnelma. Alkulause ja loppulause kietoutuvat toisiinsa, komea runo. ”Kun katson Lapin maisemaa, sininen nauha on pudotettu oljenkeltaiselle kankaalle. Se nauha on elämän virta. – – Se on Lapinjoki.”

Lapin kesä väreissä

 

Kun katson Lapin maisemaa,
sininen nauha on pudotettu oljenkeltaiselle kankaalle.

Näen siinä vaakunan värit,
ihmisten tuhannet tarinat,
ilot ja surut.

Näen pronssikauden ja maalaismaiseman,
pajat ja myllyt,
kaadetun heinän ja veistetyn hirren.

On kesä,
sininen peilaa kaikkiin väreihin.
Voit nähdä vihreän ikimetsän,
kukilla täplitetyt niityt.

Satakunta eri sävyä,
telkän ja korennon kuvajaisia.
Valkoisena kuohuna se väistää kivet,
voimakkaana ja villinä.

Rypsin kelta ja mansikan puna,
keskikesän ylistys.

Neidon kultaiset kutrit,
laskeutuvat veden pinnalle harsomaisena pitsinä.
Missä ovat saagat ja taruolennot,
lymyävätkö Romovahan linnassa?

Rauhassa kuitenkin,
kesäinen paletti täydentyy.
Viimein purkautuu runsaana,
uusia tarinoita kerrottavanaan,
osaksi universaalia kosmosta.

Sininen ja valkoinen,
vesi ja taivas.
vihreä ja musta,
Saarni ja Hauta.

Se nauha on elämän virta,
se on Lapinjoki.

 

C) Timo Tuomola

 

Helmi Peuronpuron runossa on Linnavuoren silmin nähtynä entinen ja nykyinen maailma, runossa liikutaan vanhasta ajasta uuteen sujuvasti, kuvaillaan merkityksellistä paikkaa. Elämänviisautta ja lyyristä sanan asettelua, osaava rytmi.

 

Linnavuoren suvi

Linnavuori, naapurini, hiljaisena hymyilee,
kun se suviajatuksin ympärilleen katselee.
Simasalo paikallansa, niin myös Ämmämäki,
Flakuraakan kalliolla kukkuu kevätkäki.
Vuori muistaa menneitä ja ihmettelee uutta,
mikä mahtoi maailmamme toisenlaiseks muuttaa?

Ennen nousi vuorellensa koko kylän väki
Siellä kaikki, vanhat nuoret, toisiansa näki.
Suven ilot kokenut on täällä juhlakansa,
moni varmaan löytänyt on täällä rakkaimpansa.

Kylä elää tavallaan, kun uusi aika koitti.
Moottoroitu elintapa vanhat tavat voitti.
Maailma nyt auki on, ei enää mitään rajaa.
peltivaunuinensa kaikki edestakas ajaa.
Suurin siivin lentelevät tästä ylitseni,
ennen yksipuisellansa meloi vierelleni.

Aika aikaa kutakin ja kaikki ajallansa.
Sukupolvet vaihtuvat, vaan vuori paikallansa.
Jaa-jaa tuumaa vuori, se kai sitten siitä.
Eiköhän nää muistelukset tällä kertaa riitä.

 

c) Helmi Peuronpuro

 

Lea Niemi kantaa mukanaan ja kuulijoiden eteen Lapin kesän kaikki muistot, pitkän historian ja hetken kauneuden. Kaupungissakin asuen voi vielä helliä varastoituneita tunnelmia:

Lapin kesä

Lapin kesää olen varastoinut olemukseeni.

Sitä hengittänyt, saanut muistoja mielin määrin. 
Sydämessä viriää ilo;
sisimmässä sopukka täynnä
suvitunnelmia:

Raparperin ja mustaherukan makua
vastakaadetun heinän tuoksua
joessa verkkaa keinuvia ulpukoita
hellepäivän auerta kotikylän yllä
uuden kesähameen vilpoisuutta.

Pyöräretkiä:
Järvenpoukaman kirkas pilkahdus
vakaita viljapeltoja,
arvaamatta löytynyt sivutie.

Linnavuoren kallioisella laella siniristi
tavoittelemassa taivaankantta.

Kirkonlaattian salaperäisyyttä:
Mäntyjen nitinää tuulessa,
kävyn kopsahdus maahan.

Aika lakkaa olemasta,
kertomattomat tarinat odottavat kuulijaa.
Kaupungissa tutut muistikuvat paijaavat sieluani.

Maaseudun kesä
ottaa minut syleilyynsä – hymyilen kaupungille.

Eikä kukaan tiedä missä olen.


c) Lea Niemi

 

Pia Klytseroffin hauska, vauhdikas runo, jossa on tunnistettavia kuvia ja vitsikkäitä riimejä, läpikotaisin lappilaisuuden ytimeen tuleva runo, jota murreilmaukset ryydittävät makeasti. Tiivistää hienosti suomalaisen kesän kulun aina koulunpäättäjäisistä loman loppumiseen. Tuttuja elementtejä tekstistä löytyy jopa kauempaakin tulevalle vieraalle; Narvijärvi, Kivikylän palvaamo ja ”se kyltti”, joka viittaa selvästi Lapin Löylypäiviin.

Lapin kesä                                               

Se alkaa Suvivirrest ja ruusuist:
Kuudesluokkalaise saava ruusu,
valmistuva saava ruusu,
sankarhaudatu saava ruusu.
J
a siit alkaa se kaua odotet aika –
Lapin kesän taika!

Omenapuu kukis o häivähdys pinkkiä.
Lapset voi pelata myöhään Vinkkiä.
Odotetaa ekaa lämmintä päivää,
mielessä ei huolen häivää…
Heitetään talviturkit Narviin,
tutustutaan Kivikylän palviin.
Kuljetaan luonnossa, kerätään marjoja,
katsellaan sadepäivisin uusintasarjoja.

Loppukesäst hörkistellään jo piteneviä varjoja.
Lapi ja Rauma välill´ ilmestyy ”se kyltti”.
Kasvimaill kasvoi jo tilli ja muutama muuki yrtti.
Alkaa Löylypäivä ja siihe se kesä sit tyssää
ja kaikenlaine lomailemine pyssää.


c) Pia Klytseroff

 

Simo Suomisen proosamainen aikamatka vie mukanaan, sen kolmeen osaan jaettu runo: lapsuuden maa, nuoruuden maa, aikuisuuden maa. Narvijärveä kuvattu on tunnistettavasti, suot ja Pertunkivet. Sykähdyttäviä muistoja ja syvällistä tunnetta, vakavoitumistakin nykyhetken edessä.

Lapsuuden maa

Paljaan jalan alla helteessä kulottunut keto,
kissankäpälien ja sinikellojen peittämä pihamaa,
polku varjoisaan tähtien kirjavoimaan metsään,
ojanvarsilla mesiangervojen valkea vaahto,
Narvisuon pursujen huumaava tuoksu.

Siinä oli lapsuuden kesämaa, uintipolkumme Narville.
– Sitä en voi unohtaa.

Nuoruuden maa

Heinäseipäillä kuivuvan timotein tuoksu. sokerijuurikkaiden
harventamaton pitkä rivi. Työtä ja unelmia!
Rantasaunasta pulahdus järveen,

airojen kolinaa, veden kimaltelevaa läiskettä. Pertunkivi, Kaavinkarra,
kohta Salamakalliolta haitarin ja laulusolistin haikeat sävelet,
ja vaaleat hiukset hulmuten tanssiin rientävät lappilaisneitoset.
– Siinä nuoruuden kesämaa, jota en voi unohtaa.

Aikuisuuden maa

Kynnettyjä maita – Hakattuja metsiä – Teollisuuden meluisia saleja –
Tässäkö oli unelmani?

Uusi kiiltävän musta pikatie halki maiseman vie jonnekin.
Sielläkö on unelmieni maa? Tiedän – paluuta entiseen ei ole,
tunteiden kesämaat ovat sydämessäni.

Ihanat muistot on annettu minulle elämäni rikkaudeksi.

Miten voisinkaan unohtaa!


c) Simo Suominen

 

Juha Inton runossa on kekseliäitä ilmaisuja, yhteisöllisyyttä, tarkkoja, tuoreita huomioita lappilaisuudesta ja Lapin murteesta, kolmen koon Kivikkyläkin mainitaan…


Lapin suvi

Ei yks lintu suvi tee
Eikä kukka yksinäs Suame parast suvipitäjä!
Siihe tarvita kaik mukka ai vauvast vaarihi.

Ihmise valittiva jo pronssikaudel oma kortteeris täält.
Kolmen koon Kivikkyläst se läks ja virkkussi kyli o meil iha joka varppal,
vaik koko tusina olis viäl tallellakki.

Kulttuurist pitävil Lappi tarjo monelaist herkku:
o mailmanperintökohdet, museo, teatteri, musiikki,
monelaist ruuminkulttuuri ja tiätty poikkitaiteellisuuttaki löyty:
ko muil mail huilu äänt pidetä heliän, ni meil seki o tuht ja täyteläine!

Löylyis käymine o tääl meill melkke niinko sakrament.
Lämpössi saunoi o pitäjä pullollas,
järvi melkke vaik muil jakka ja kiukkakki o ai teht omas kyläs.
Meil Lapis täst pyhäst toimituksest nautita halul ja harttaudel.

Meil Lapis o Suame suvi kauneimmillas!

Josas tules käymä, muistas kuunnel tarkaste
ja ai välist vähä avat suutas
– nii ja eine verra syräntäs kans, oles jo melkke pualiks lappilaine.

Siit ei enä pali paremmaks voi tullakka

 

c) Juha Into


Lasten runosarjan
kunniamaininnan jakavat runolliset sisarukset Linnea ja Julia Rosnell. On todella hienoa lukea lasten tekemiä runoja, jotka liittyvät kivasti perinteeseen jatkumoon, mitä isovanhemmat parhaimmillaan edustavat. Muistoja, jotka tulevat säilymään läpi elämän.

 

Lapin kesä

Me Lappiin lähdemme kesällä isoäidin ja papan luo.
Onkimaan lähdemme ja
uimaan uimarannalle.
Kaikkialla kuuluu kaunista linnun laulua
ja tuulen huminaa.

Kukat kukkii, aurinko paistaa
ja ponit laitumella laukkaa.
On Lapin kesä kaunis
ja elämä ihanaa siellä.

Siksi joskus minä toivon, että voisin asua siellä.

 


c) Linnea Rosnell, 10 vuotta

Lapin kesä

 

Pappa ja isoäiti asuu Lapissa.

Lapissa on kiva käydä kirjastossa.

Lapissa on kiva käydä uimassa.

Lapin kesäkerhossa on kiva leikkiä.

Lapin kaupoissa on kiva käydä.

Lapissa on parasta mummola.

 

c) Julia Rosnell, 7 vuotta

 

 

Kiitos kaikille Lapin kesä -runokilpailuun osallistuneille!
T: Raatilaiset Timo Aro, Päivi Heino, Mervi Kariniemi, Heli Laaksonen ja Tuula Seikkula